Mitä tarkoittaa lainan takaus tai henkilötakaus? – BankSecrets

Jotta lainan hakija voi saada lainaa, lainalle tarvitaan usein takaus. Takauksen avulla lainan tarjoaja varmistuu siitä, että mikäli lainan saaja ei pysty suoriutumaan maksuista, lainan antaja saa jostain lainaamansa summan takaisin. Moniin netistä saataviin pieniin lainoihin ja kulutusluottoihin ei yleensä tarvita takausta. Takaukset ovat tavallisia isoissa lainasummissa kuten asuntolainoissa tai yrityslainoissa.

Lainan takaaminen toisen ihmisen puolesta

Henkilötakaukseksi kutsutaan takausta, jossa itse päävelallisen lisäksi jokin toinen henkilö tulee vastuuseen lainan takaisin maksamisesta, mikäli käy niin, että päävelallinen (tai velalliset) eivät suoriudu lainan takaisinmaksuista. Henkilötakaaja on siis vastuussa lainan maksusta, mikäli itse velallinen ei siihen pysty.

Henkilötakaajiksi suostuvat yleensä lähisukulaiset kuten vanhemmat, sisarukset tai puoliso. Henkilötakaajaksi ei kannata kuitenkaan lähteä ennen huolellista harkintaa. Henkilötakaaja on vastuussa lainasta ja mikäli lainan maksaminen kaatuu hänen päälleen, voi siitä seurata isojakin ongelmia hänen talouteeseen. Takaamisella voi olla myös yllättäviä seurauksia siinä tapauksessa, että takaaja tarvitsee itse lainaa. Jos hän haluaa vaikkapa hakea asuntolainaa uuteen asuntoon, voi olla, että toisen lainan takaajana toimiminen estää oman lainan saamisen.

Henkilötakaajaksi ei tarvitse lähteä sokkona, vaan takaaja voi tarkistaa takauksen kohteena olevan velan, kaikki muut vakuudet sekä sen, minkälainen maksukyky velallisella on. Henkilötakaaja voi myös tarkistaa, miten velallinen on hoitanut velkaansa. Tämä oikeus perustuu lakiin.

Henkilötakaamisesta voi koitua rahallisen haitan lisäksi myös sosiaalista haittaa. Monet sukulais- tai ystävyyssuhteet ovat menneet pilalle sen vuoksi, että lainan takaus on kaatunut takaajalle, mikä aiheuttaa tavallisesti säröjä suhteisiin. Henkilötakaajaksi ryhtymistä kannattaakin aina miettiä tarkkaan. Siihen ei kannata ryhtyä, jos ei ole täysin varma velallisen maksukyvystä ja siltikin yllättävissä elämäntilanteissa, kuten velallisen joutuessa työttömäksi tai sairastuessa vakavasti, takaajan tulee olla hyväksynyt se riski, että hän joutuu maksamaan koko velkasumman itse hyötymättä siitä mitenkään. Takaajaksi kannattaa lähteä vain huolellisen harkinnan jälkeen, ei suin päin ja riskejä miettimättä.

Mieti näitä ennen henkilötakaajaksi suostumista

Lainan henkilötakaajaksi ei kannata lähteä, jos oma taloutesi ei kestä takauksen maksamista. Sinulla itselläsi tulee olla vakaa talous, johon velkasumman lankeaminen ei vaikuta suuresti. Jos suunnittelet itse lainan ottamista, henkilötakaajana toimiminen saattaa vaikuttaa siihen negatiivisesti. Jos siis tarvitset lainaa lähitulevaisuudessa itse, takaajaksi ei kannata ryhtyä tai ainakin sen vaikutus kannattaa etukäteen selvittää esimerkiksi pankista.

Sinun tulee myös tarkistaa lainanhakijan taloudellinen tilanne, eikä epäilyttävässä taloustilanteessa elävän lainaa kannata taata. Täytyy myös muistaa, että vakaankin taloustilanteen omaavan henkilön elämässä saattaa tapahtua yllättäviä muutoksia, jolloin vastuu lainasta lankeaa sinulle. Voit selvittää hänen luottotietonsa ja työtilanteensa esimerkiksi pankkivierailun aikana. Myöskään ystävyys- tai perhesuhteen ei kannata antaa vaikuttaa lainan takaajaksi ryhtymiseen. Tällaisissa tilanteissa voi olla vaikeaa kieltäytyä auttamasta, mutta mieti miten lainasumman lankeaminen sinulle vaikuttaa omaan taloustilanteeseesi sekä teidän väliseen suhteeseen. Voit pyytää lainanhakijaa miettimään esimerkiksi lainavakuutuksen hankkimista tai jotakin muuta takaustapaa, kuten omatakausta tai esinetakausta.

Omatakaus

Omatakaukset kuuluvat monen pankin valikoimaan, joka myydään lainan päälle lisävakuutena. Se on maksullinen palvelu ja vakuutus sitä vastaan, että lainanhakija ei pysty maksamaan velkaansa takaisin pankille. Tällöin vakuutusyhtiö maksaa pankille enintään ostetun omatakauksen määrän. Omatakauksessa on paljon erilaisia ehtoja, jotka kannattaa käydä läpi pankin kanssa, jos tähän takausmuotoon päätyyn.

Jos vaikkapa tarvitset lainaa 80 000 euroa ja asunnon vakuusarvo ei täytä sitä kokonaan, vaan vaikkapa vain 70 000 euroon saakka, tarvitset takausta vielä 10 000 euron edestä. Omatakauksen hinta vaihtelee sekä pankin mukaan että oman taloudellisen tilanteesi mukaan. Yleensä se maksaa joitakin satoja euroja, tarkempaa hintaa kannattaa selvittää pankista.

Myös valtio takaa joissakin poikkeustapauksissa lainoja. Valtiontakauksen voi saada sekä opintolainaan että ASP-lainaan. ASP-lainan saamiseen on tietyt kriteerit ja se on ensisijaisesti suunnattu nuorille henkilöille. Jos olet kiinnostunut tästä lainamuodosta, kannattaa olla yhteydessä omaan pankkiin.

Yleisesti ottaen lainan saamiseksi vaaditaan täydet takuut. Vain pieniä kulutusluottoja ja vippejä voi saada ilman takuita. Heti kun puhutaan isommista summista, vaaditaan takuut, koska mitä isompi lainasumma on, sitä suurempi riski myös lainantajalle.