Lainaa 50000 euroa yksityisille ja yrityksille – BankSecrets

Nykyisin on mahdollista saada lainaa 50000 euroa tai enemmänkin. Sekä pankit että netin erilaiset lainayritykset tarjoavat todella suuria lainasummia sekä yksityisille että yrityksille. Yritysten on mahdollista hakea netin lainayrityksiltä jopa miljoonia euroja lainaa.

Mistä lainaa 50000 euroa

Kun kyseessä on näinkin iso lainasumma kuin 50000 euroa, on tärkeää, että lainan ehdot, takaisinmaksuaikataulu ja kaikki muut oleelliset seikat on mietitty tarkkaan. 50000 laina on melko tavanomainen esimerkiksi yrityksille, jotka voivat tarvita rahaa laajentumiseen, yritystoiminnan aloittamiseen ja erilaisiin investointeihin. Myös henkilökunnan palkkaamiseen tarvitaan yleensä lainaa. Yrityksillä lainan tarve on suurinta alkuvaiheessa sekä laajentumisvaiheessa. Yritystä perustettaessa ei juurikaan alkukassaa ole, mutta tarvetta olisi esimerkiksi henkilöstön palkkaamiseen, toimitilojen vuokraamiseen ja kaluston ostamiseen. Alkuvaiheessa voi myös olla vaikeaa saada lainaa pankista. Yksi vaihtoehto on tutkia esimerkiksi Finnveran rahoitusta yrityksille ja niin kutsuttuja starttilainoja. Niitä kuitenkin pitää hakea jo ennen kuin yritys aloittaa toimintansa, joten jo käynnissä olevalle yritykselle ei niitä yleensä myönnetä. Toinen tärkeä vaihe yrityksen elinkaaressa on laajentumisvaihe, kun yritys haluaa investoida esimerkiksi isompiin koneisiin, toimitiloihin tai palkata lisää henkilökuntaa. Tällöinkin on mahdollista hakea lainaa 50000 euroa tai enemmänkin.

Lainaa 50000 euroa pankista vai lainayritykseltä

Yksityishenkilöt voivat tarvita näin suuria summia lainaa esimerkiksi asunnon ostoon. Yleensä näin isoja summia kannattaa hakea pankista, sillä tavanomaisesti pankeilla on tarjota matalimmat korot. Pankit kuitenkin vaativat yleensä esimerkiksi asuntolainoissa takuita tai säästöjä. Nykyisin asuntolainaa ei saa, ilman että säästössä on tietty prosenttiosuus suunnitellun asunnon ostohinnasta. Pankit myös laskevat tarkkaan asiakkaan maksukyvyn ja tekevät heille ns. korkotestin, jossa varaudutaan siihen että korot tulevaisuudessa voivat alkaa nousemaan.

Lainaa 50000 euroa Bank Norwegianilta

Yksi nettisivusto, josta sekä yritykset että yksityiset henkilöt voivat hakea lainaa 50000 euroa on Norwegian luotto. Norwegian Bank on norjalainen pankki, joka toimii ympäri Pohjoismaita. Se palvelee vain netin kautta ja tarjoaa mm. luottoja, luottokortteja sekä säästötilejä. Sitä kautta voi esimerkiksi hakea maksutonta luottokorttia. Sitä kautta voi myös olla mahdollista saada halvin luotto. Hae luottoa kätevän nettilomakkeen kautta. Sen voi täyttää nopeasti ja helposti. Yleensä näissä summissa liikuttaessa tulee myös esittää tuloja, joilla voi lainan maksaa takaisin. Yritysten tulee toisinaan esimerkiksi esittää liiketoimintasuunnitelma tai vastaava, mistä käy ilmi mihin rahat on tarkoitus käyttää. Yrityksen hakiessa luottoa, sillä ei saa olla maksuhäiriömerkintöjä. Myös yritysten omistajien maksuhäiriömerkinnät tarkistetaan. Yrityksen omistajat ovat yleensä vastuussa viime kädessä lainan takaisinmaksamisesta. Tämän vuoksi kannattakin muistaa, että lainaa kannattaa aina ottaa vain kohtuudella, jotta ei itse joudu sen vuoksi pulaan, jos yrityksen toiminta jostain syystä epäonnistuu eikä se pysty maksamaan lainaansa takaisin. Maksuvaikeuksien kohdatessa kannattaa olla heti yhteydessä lainanmyöntäjään ja pyytää esimerkiksi maksuajan lisäämistä tai eräpäivän siirtoa.

Bank Norwegian tarjoaa kulutuslainaa, yhdistämislainaa ja lainan korottamista. Siltä voi saada jopa 60 000 euron suuruisia lainoja. Esimerkiksi 10 000 euron lainan vuosikorko on 15.89% ja tämän lisäksi siihen tulee mukaan lainan perustamismaksu 90 euroa ja joka kuukausi veloitettava tilinhoitomaksu, joka on 5 euroa. Jos sinulla on ennestään suurikorkoisia lainoja, sinun on mahdollista hakea yhdistämislainaa Bank Norwegianista. Jos sinulla on esimerkiksi yhteensä 50 000 euron edestä pieniä lainoja monista eri lainayrityksistä, voit yhdistää ne yhdeksi isoksi lainaksi Bank Norwegianin kautta ja säästää näin sekä koroissa että kuukausimaksuissa, sillä sinun ei tarvitse maksaa kuukausimaksuja moneen eri paikkaan.